when you're feeling times of trouble, when you're feeling insecure

Damn. Eipä ole tullut 8 km:n lenkkiä tehtyä ja mennään jo sunnuntaissa. Mullahan joskus viime keväänä kipeytyi polvi mystisesti, enkä vieläkään tiedä mikä sen aiheutti. No, nyt se on kipeä taas, enkä ole uskaltautunut 8 km:n superlenkille, kun lisäksi on vielä jalkapohjissakin tuntunut ikävää oloa.

Joskus kymmenisen vuotta sitten (kirjoitin muuten ensin vuosituhannen alussa, mutta se sai oloni niiiiiin vanhaksi että piti vaihtaa :D) mulla tuli lenkkeilyn aloitettuani molemmat jalkapohjat kipeiksi niin, että jo käveleminenkin sattui. Voitte kuvitella kuinka kivaa oli olla koko kesä liikuntakiellossa, kun juuri oli innostunut lenkkeilystä ja tuntui ettei ympärillä näkynyt mitään muuta kuin juoksijoita siellä täällä.. Kävin tuolloin siis lekurillakin, ja se puhui jotain joistain tulehtuneista kalvoista (?) ja määräsi fyssarille, joka sitten opetti muutamia venytyksiä, ja ajan mukana ongelma poistui. Toki lisäksi ostin uudet lenkkarit, kun edelliset oli miljoona vuotta vanhat ja ehkä osaltaan sitten aiheuttaneet tuon tulehtumisen. Että siksikin olen hieman harhaisen panikoiva sen suhteen, että koska lenkkarit pitäisi vaihtaa uusiin :) Suurin syy kuitenkin varmasti oli vasta alkanut ja nopeasti lisääntynyt paljon jalkoja rasittava liikunta yhdistettynä huonoon kehonhuoltoon ja venyttelyyn.

Omituista tässä kaikessa on mun mielestä se, että kun keskiviikkona vetäsin aloittamani My Asics - ohjelman ensimmäisen lenkin, niin torstaina ei vielä tuntunut missään miltään. Polvi oli suorastaan paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan. Jos kyse olisi jotenkin rasituksesta johtuva juttu, niin kai oireita olisi hurjastikin liikuntasuoritusta seuraavana päivänä? Muistin tosin vasta keskiviikkona nukkumaan mennessäni, että ohops, jäi KAIKKI venytykset tekemättä. Ei siis tipan tippaa venyttelyä pitkästä aikaa tehdyn yli 5 km:n lenkin jälkeen. Voisiko tällä olla jotain tekemistä sen kanssa, että sitten perjantaina polvi oikutteli enemmän kuin laki sallii? Luin nimittäin joskus keväällä (kun noita polvijuttuja tutkin enemmänkin), että yksi syy polvikipuihin voi olla se, että reisilihas on jotenkin ns. liian jumissa, tai että se jollain tavalla "kiristää" polvea. Mutta miksi se lihas ei olisi ollut "ylikiristynyt" jo torstaina..? Argh. Ei näistä voi tietää, vähän turha edes höpöttää :D

Nyt olen kuitenkin sitten venytellyt ja venytellyt, ja varmaan venyttelen vielä tänäänkin. Perjantaina 30 min, eilen yli tunnin ja katsotaan mihin tänään päästään. Olen myöskin levittänyt polveen niin Deep reliefiä kuin Orudistakin (jonkinlaisia kipulääkevoiteita tms). Toivottavasti huomenna pääsen jo lenkille. Harmittaa niin pirusti, kun olin niiiiiiiiiin innoissani uudesta juoksuohjelmasta, ja sitten se tyssää jo heti ensimmäisen lenkin älkeen. Pitänee katsoa vielä tarkemmin sitä ohjelmaa muutenkin, sitä kun pystyy muokkailemaan aika paljon itsekin. Täytyy pohtia pitäisikö viikottaisten lenkkien määrä vaihtaa neljästä kolmeen - ainakin näin aluksi - ja vauhti kenties normaalista kevyeen, ja sittenkin voi vielä vaihtaa tavoitepäivämäärää myöhemmäksi. Tavoitteenanihan vielä tällä hetkellä on simppelisti juosta 10 km aikaan 1 h 15 min marraskuun 9. pvä.

Olen venytellyt! Ja leikkinyt Picasalla.. ;)

Muistakaa kehonhuolto!

I'm just.. wishin' and hopin' and thinkin and prayin'

Tämän päivän lenkki siirtyikin huomiselle, koska innostuin järkkäilemään juoksuohjelmaani hieman uusiksi :) Nyt tulee vähemmän peräkkäisille päiville juoksuja ja toisaalta silloin kun tulee, niin aina toinen niistä on huomattavasti kevyempi. Huomenna siis vasta 8 km:n lenkille! Katselin tänään Sports Trackeristä, että viimeksi v. 2011 olen juossut moisen mittaisen lenkin.. Tästä tulee mielenkiintoista :D

Tälle päivälle siis iskeytyi lepopvä, joten aikaa on riittänyt haaveiluun ;) Päätinpä sitten listata top5:n tuotteista, joita tällä hetkellä kaipaisin eniten. Puhdasta hömppää luvassa siis!

1) Ensimmäisenä toiveena olisi uudet lenkkarit. Minua pelottaa, että nykyiset Nike Air Pegasukseni (28? en ole varma mikä nro niissä oli perässä..) ovat pian jo vähän niin kuin loppuunkäytetyt, joten ottaisin mielelläni niiden rinnalle jotkut tuoreemmat tapaukset jo nyt. Pelkään myös ihan järjettömästi rikkovani itseni vääränlaisilla lenkkareilla lenkkeillen, joten tekisi varmaan hyvää käydä Intersportissa tsekkauttamassa, että millaisia popoja heidän laitteensa minulle suosittelee. Nykyisellään saattaisin myös olla hieman avoimempi eri vaihtoehdoille, nimittäin viimeksi olin aika pakkomielteinen Air Pegasuksien suhteen (minulla oli ollut sellaiset aiemminkin ja pidin kovasti). Ei Pegasuksissa mitään vikaa ole, mutta aina välillä sitä kuitenkin miettii, että mitä jos on olemassa jotkut toisenmerkkiset, jotka olisivat vielä paremmat. Vähän arka kuitenkin olisin kokeilemaan uutta merkkiä, koska mitä jos ne ovatkin ihan sysipaskat? Pegasuksien kanssa ei kuitenkaan ole ollut mitään ongelmia. Joten, tämä kohta jäänee vain toivelistalle vielä toviksi! Ainakin siihen asti kunnes Pegasuksieni ratkeaa liitoksistaan - mikä näyttää olevan uhkaavan lähellä kun vilkaisee popojeni kärkiä..

Kuva täältä

2) Hyvänä kakkosena olisi pitkähihainen juoksupaita. Näille ei vielä tässä vaiheessa vuotta ihan hirveästi ole ollut tarvetta - kiitos mukavan kuuman kesän ja melko lämpimien syyspäivien - mutta vuodenajoille ei oikein mahda mitään ja jossain vaiheessa nämä tulevat hyödyllisiksi niin päällimmäisenä yläosana kuin juoksutakin allakin. Yksikään nykyisistä kolmesta pitkähihaisesta juoksupaidasta ei ole sellainen, että sen kanssa kehtaisi julkisesti lähteä liikenteeseen, aina on oltava takki päällä peittämässä. Uusi pitkähihainen perheenjäsen saisi siis mielellään olla juuri tällainen, jonka kanssa kehtaisi lähteä uloskin ;)

Kuva täältä

3) Kummasti nämä listan tuotteet liittyvät kaikki enemmän tai vähemmän juoksemiseen, mutta minkäs teet :) Listan kolmas kohta olisi nimittäin kuulokkeet, sellaiset jotka tulevat korvien päälle. Nykyiset nappikuulokkeet eivät hikoillessa meinaa pysyä korvissa, ja se on kyllä yksi ärsyttävimmistä seikoista kun kesken lenkin joutuu säätämään nappikuulokkeiden kanssa! Joko musiikki ei vain kuulu hyvin kun kuuloke ei ole kohdillaan tai sitten koko kuuloke tippuu jatkuvasti korvasta pois. ARGHH! :D Tämä kohta nostattaa tunteita ;) Sitä paitsi viileämmillä säillä mun korvat meinaa aina jotenkin jäätyä sisältäpäin nappikuulokkeiden kanssa. Kyllä, pipo on ehdottomasti päässä, mutta ei tunnu auttavan tähän asiaan. Noiden uusien kuulokkeiden on myös ehdottomasti oltava sellaiset, että niiden johdossa on säädin, jolla voi vastata puheluihin, sekä lisätä että vähentää musiikin voimakkuutta. Oliskohan vielä sellaisia, joissa saisi vaihdettua biisejäkin edelliseen ja seuraavaan? Se vasta luksusta olisi!

Kuva täältä

4) Nrolla neljä kilpailee putkirulla! En tiedä niistä juuri mitään, en ole koskaan kokeillut sellaista, mutta olen onnistuneesti aivopesty uskomaan siihen, että ne parantavat ja hoitavat about kaiken ;) Venyttely on usein jotenkin hirveän tylsää, joten olisi kyllä suotavaa, jos paikkoja voisi "availla" ja vetreyttää muillakin tavoin, ainakin välillä.

Kuva täältä

5) Viimeisenä, muttei varmastikaan vähäisimpänä on talvijuoksuun soveltuvat lenkkarit. Sellaiset nastoitetut, jotka varmasti pitäisivät mut pystyssä! Olen kuullut toisaalta myös, että jengi juoksentelee ihan tavallisilla lenkkareilla talvisinkin, mutta en oikein tiedä onko minusta siihen.. En ole tainnut hirveän useasti kyllä kokeillakaan, mutta jotenkin tässä on alkanut pelätä niitä liukkaita kelejä - vanhuus ei taida tulla yksin!

Kuva täältä

Kas siinä, vaatimaton toivelistani ;) Voin kyllä keksiä lisääkin.....

PS. Kuvat on aika pitkälti napattu vain Googlen kuvahakua apuna käyttäen, eivät siis ole mainoslinkkejä.

that's just the way it is, things'll never be the same

Noniin! Näyttääpä täällä tyhjältä! :) Piilotin melkein kaiken aiemman kirjoittamani, koska nyt tuntuu hyvältä ajatukselta aloittaa lähes puhtaalta pöydältä. Kaikki on kuitenkin tallessa, jos joskus iskeekin nostalginen fiilis ja alkaa kaduttaa :)

Myös liikuntalajieni suhteen on tullut (tai tulossa) sellainen muutos, että irtisanoin kuntosaliketjuni jäsenyyden. Siitä maksaminen alkoi vain olla ihan turhaa suhteutettuna niihin vähiin kertoihin mitä siellä viime aikoina kävin. Salitreenit eivät yksinkertaisesti kiinnostaneet tippaakaan, eikä oikeastaan muut tunnitkaan, kuin tanssit. Niistäkään en enää kelpuuttanut Zumbaa, joita suurin osa viikon tanssillisista tunneista on. Kyllästyin myös hieman lemppariohjaajani useahkoihin poissaoloihin ja näin ollen korvaaviin tunteihin ja ohjaajiin, jotka osittain olivat kyllä oikein hyviä, ei siinä mitään. Ne eivät vain olleet juuri sitä, mitä itse sieltä hain, toivoin ja yleensä edellisestä viikosta lähtien olin odottanut Käyntikerrat ovat viime aikoina olleet TODELLA harvassa, vaikka vielä syyskuun loppuun asti voin siellä käydäkin. Party45-tunnit ovat loppuneet kokonaan ja Dance-tunnin kuvauksena on "Jump&Jive!", joten tuskinpa tulen käymään niillä tunneilla enää ollenkaan. Todella harmi, mutta aikansa kutakin, kait :)

Jatkossa aion käydä juoksentelemassa niin paljon kuin mahdollista ja ohella tehdä erilaisia haasteita, eli pääosin aivan oman aikatauluttamisen mukaan tehtäviä juttuja. Olen aika innoissani tästä vapaudesta :) Innostuin kesäkuussa 30-Day Ab&Squat -challengeista niin paljon, että ajattelin kokeilla muitakin vastaavia. Lisäksi rekisteröidyin tänään MyAsics -sivustolle ja ainakin tämän päivän osalta aloitin sen suositteleman ohjelman mukaisen treenaamisen. Tai no, mukaisen ja mukaisen :D Ohjelman mukaan minun olisi pitänyt käydä 55 min lenkillä hölkäten yhteensä 5 km. Kävin hölkkäilemässä mahdollisimman leppoisasti ja hissukseen, mutta sain 5,16 kilometriin kulumaan aikaa vain 38 min. Seuraavaksi pitäisi ohjelman mukaan käydäkin 8 km:n lenkillä, itse asiassa jo huomenna! Huh huh. Eipä ole sitä matkaa tullut toviin juostua, toivottavasti selviän hengissä :D Ja vielä enemmän toivottavasti jaksan kiltisti suorittaa koko ohjelman, jotta marraskuun 9. pvä kipitän jo rennosti 10 km suurinpiirtein aikaan 1 h 15 min :)

Noh, kukas se taas alkoi jaaritella.. minun piti vain vähän selittää, että ihan tarkoituksella ne kaikki vanhat postaukset ovat kadonneet :) Mutta nyt katoan minäkin, nimittäin jännityksellä katsomaan miltä näyttää elämäni ihkaensimmäinen itsetehty kaalilaatikko..! Suosittelen pitämään peukkuja, en ole mikään kokkikolmonen..

love your curves and all your edges, all your perfect imperfections

Ai vitsit että olen odottanut tätä hetkeä! Pitkin viimeistä puolta vuotta on ollut monta hetkeä, että olen halunnut avata bloggerin hallintapaneelin ja klikata Uusi teksti ja alkaa kirjoittaa.. Niin monta hetkeä, että on ihan hölmöä, etten siitä huolimatta ole saanut aikaiseksi kirjoittaa omaan blogiini. Mitä ihmettä?! Mikä sitä estäisi? Jaa-a, varmaan se sama juttu, mikä estää niin montaa asiaa tapahtumasta, jos vain antaa: oma mieli. Nyt kävi houkutus kuitenkin liian suureksi ja päätin uhmata itseäni. Ei haittaa, vaikken ole tässä yhtä hyvä kuin joku muu. Tämä on minun blogini ja saan kirjoittaa tänne ihan niin tyhmiä asioita kuin ikinä haluankaan! Tästä on hyvä jatkaa säännöllisen epäsäännöllistä kirjoittelua :)

Syynä tähän suuuureen haluun saada avautua oli äskeinen lenkkini. Olin jo lähellä kotiani, mutta usein mielelläni käyn heittämässä yhden pienen kätevän kiekan tuossa matkan varrella. Nyt niillä vaiheilla, kun pitää tehdä päätös kääntyäkö kiekalle vai jatkaako kotia kohti, olin aivan lopussa. Fyysisesti tuntui, että keuhkot eivät vaan suostu ottamaan tarpeeksi happea kerralla sisään. Ehkä vika on tavassani hengittää, ehkä se on liian pinnallista? Tai sitten olin vetänyt omalle kuntotasolleni hieman liian kovaa vauhtia hetki sitten, mutta sille en voinut mitään, tuli vaan niin järjettömän hieno biisi, että oli pakko antaa mennä ;)

Joka tapauksessa, tapahtui jotain käänteentekevää. Ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan (moneen vuoteen?!) päätin (melko) tyynesti jatkaa kiekalle, mutta kävellen. KÄVELLEN. Minä. Kesken lenkin. Kaikki alkoi aikanaan Sports Trackeristä. Että on muka hirveän hankalaa lähteä kävelemään kesken juoksulenkin, kun miten sen nyt sitten muka merkkaisi sinne treeneihin ja keskinopeuskin laskee ja yhy-yhy. Näin ollen aina, kun olisi pitänyt hidastaa ja kävellä hetki siksi, ettei vain yksinkertaisesti olisi jaksanut juosta, tuntui se aivan järkyttävän isolta häviöltä, luovutukselta, luuseriudelta. Nyt vähän jo naurattaa, että miten pienestä sitä saakaan ongelman, kun vaan tekee. Mutta oikeasti, tuo pakkomielle on toisinaan jopa saanut luopumaan ideasta lähteä juoksulenkille, koska olen tiennyt ettei kuntotaso kestä koko lenkkiä juosten, joten parempi lähteä suorin tein vain kävelylle (tai jäädä sohvalle). Voisi hävettää typerä ajattelutapani näin jälkikäteen ajateltuna, mutta.. :D Noh. Olen vain ihminen :)

Siinä minä sitten kävelin viimeistä kilsaani, naama paloauton punaisena ja hiestä valuen, hengitys huomattavasti raskaampana kuin mitä sellainen kävelyvauhti olisi kaivannut. Huomasin harmittelevani joka kerta kun joku tuli vastaan. Mitä toikin nyt ajattelee, luuleekohan se, että mä olen ihan rapakuntoinen. Varmaan nauraa näille mun juoksu-kompressio-sukillekin, et hittoako mä yritän näyttää sporttiselta ja pitää tämmösiä, kun kuitenkin vaan kävelen. Mihin niitä silloin muka tarvii. Hiton trendipelle. Siinä vaiheessa kun oikeasti rekisteröin omat ajatukseni, vähän kyllä kieltämättä järkytyin. Mitä hemmettiä?! Mistä lähtien kukaan on jaksanut käyttää omaa elämäänsä MUN asioiden pohtimiseen? Ei varmasti mistään. Ja toisekseen, mistä lähtien mä olen jaksanut välittää vaikka joku jaksaisikin märehtiä mun punaisia poskia ja kompressiosukkia kävelylenkillä! (Älkää kukaan ottako paineita kompressiosukista kävelylenkillä, varmaan kukaan muu kuin mun epävarma pääni ei keksi pohtia moisia :D Ja ei, en itse arvostele muita lenkkeilijöitä, hyvä jos edes vilkaisen vastaantulijoita kun keskityn omaan juttuuni.)

Sitten tajusin mistä lähtien. Siitä lähtien, kun kilot alkoi kerääntyä. On tää huikeeta! Olen normaalipainoinen (no, siellä ylärajoilla), mutta silti ylimääräiset kilot on saaneet niskaperseotteen mun itsevarmuudesta! Silloin kun olin vielä itselleni normaalin kokoinen, olin teini-iän itsetunto-ongelmista eroon päästyäni todella itsevarma ja osittain sen takia myös todella onnellinen. Oli ihanaa kun ei tarvinnut yhtään miettiä mitä joku muu saattaisi minusta miettiä, koska olin itse itseeni tyytyväinen. Myöhemmin olen luullut olevani henkisesti tyytyväinen ja kunnossa, mutta ulkomuotoisesti vähän, noh, työntekoa vailla. Nyt vasta kunnolla tajusin, että tämä tyytymättömyys ulkomuotoon on häirinnyt myös tuota henkistä puolta ja itsevarmuuteni on osittain kadonnut. Hurjaa.

En ihan tiedä oliko tällä tekstillä nyt sen enempää päätä kuin häntääkään, mutta tunsin suurta tarvetta saada sanoa ”ääneen” sanottavani. Toisaalta voi myös olla, että juuri nyt minulla vasta on voimaa sanoa sanottavani ja myöntää tuo asia, niin itselleni kuin muillekin. Tässä parin viikon ajan on syömiset ja liikunnat olleet erityisen hyvässä kunnossa, ja painokin on karannut tuolta 66 hujakoilta 65:een. Eihän se tietysti vielä tarkoita mitään, mutta mulla on yksi pieni salainen ase, joka toivottavasti auttaa mua pääsemään sinne missä on hyvä olla. Mutta koska tämä kirjoitus nyt vähän karkasi käsistä ja on näköjään pidempi kuin nälkävuosi, niin voisin kertoa siitä joku toinen kerta. Toivottavasti pian ;)

Just Me.

Tiedättekö. Mä törmäsin ihan ylimahtavaan kirjoitukseen Voimariinin blogissa (kannattaa kyllä tsekata muitakin Voimariinin viime aikojen kirjoituksia, varsinkin tästä hänen viimeaikojen kriiseilystään. TODELLA silmiä avaavaa). Ihan yhtäkkiä mun päässä alkoi loksahdella asioita paikoilleen, se kuului varmaan naapurikuntaan asti, naks, naks, poks, klik.

Mä olen ollut jos jollakin dieetillä tai "elämäntapamuutoksella" varmaan puolet koko eliniästäni, mutta ainakin suurimman osan aikuisiästäni. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Jotenkin hirmu säälittävää yhtä kaikki. Enkä ole koskaan, KOSKAAN onnistunut! Olen toki ollut laihakin, mutta silti olen aina nähnyt parannettavaa ja keskittynyt siihen. Ja sitten tietysti aina jossain vaiheessa olen kyllästynyt ja antaa olla -meiningilläni pilannut sen vähäisenkin saavutetun.

Nyt tajusin, että mulla on ollut erityisesti kaksi suuren suurta virhettä puuhissani. Ensinnäkin ja kaikista suurinpana ongelmana on selkeästi ollut se, että mun tavoitteet on olleet ihan hirveän korkealla. Olen aina kropanparannusinnostuksessani ottanut tavoitteekseni sen sellaisen ultimaattisen upean naiskropan, jossa on rasvat todella vähissä ja lihakset treenattu nätisti näkyviin (ja jollaisia näkyy lähinnä lehtien kansissa). Tuollainen kroppa vaatii kuitenkin käsittääkseni väh. 4-6 kertaa vkossa salikäyntiä + todella tarkkaa syömistä ja grammojen laskemista ja ties mitä muuta vielä (joskus photariakin). Olenko ollut valmis tekemään kaiken tuon, näkemään sen vaivan saavuttaakseni oikeasti tuollaisen kropan? No en.

Siitä päästään ongelmaan numero kaksi: en ole halunnut asioita tarpeeksi. Enkä ole käsittänyt, että siinä ei ole mitään väärää, ettei halua tarpeeksi olla fitnessmimmi. Kyllähän varmaan monikin haluaisi olla, enkä usko että kovinkaan monella olisi mitään sitä vastaan, että olisi jos lahjaksi saisi. Mutta todella harva haluaa sitä tarpeeksi, jotta on oikeasti valmis tekemään kaikki uhraukset, mitä se elämäntyyli ja sen saavuttaminen vaatii. Ja herranisä, hyvä niin! Maailmassa on niin miljoona asiaa ja elämäntapaa, ei kaikkien tarvitse haluta sitä yhtä ja samaa, vaikka se kuinka sikamageeta oliskin! Silti se tuntuu edelleen jotenkin hirveän nololta myöntää, että joo.. mä vaan en tarpeeksi halua olla fitnessmimmi, siks mä olen tällainen tavislöllö.

Heti ensimmäisenä nuo seikat tajutessani (no okei, sain lukea ne Voimariinin blogista melkein suoraan pureskeltuna, ennen kuin tajusin, että teksteissähän on ihan kuin minä puhumassa) aloin jo miettiä, että olkoon perkele. Minähän en laihduta, dieettaa tai "muuta elämäntapaani" enää ikinä! Hyväksyn itseni tällaisena ja unohdan koko paskan. Ei kuitenkaan mennyt aikaakaan, kun jouduin ottamaan sanojani takaisin ja rauhoittelemaan itseäni. Huomaa hyvä ihminen virheesi, sitten korjaa ne ja jatka eteenpäin!

Jatkossa siis: vaikka miten superia olisikaan pystyä olemaan fitnesskissa, niin jatkossa olen kuitenkin vain minä. Enkä VAIN minä jotenkin vähätellen, vaan sillä tavalla rennon hyväksyvästi ja itseään rakastavasti, JUST ME. Opettelen rakastamaan kehoani, annan arvoa sille, että se on pysynyt niin monessa mukana oikuttelematta. Rakastan sitä siitä huolimatta, ettei se näytä siltä, mikä on tämän hetken kauneusihanteen mukaista.  Jätän sen vatsapaloista haaveilun, koska käsitän, ettei minusta henkisesti ole siihen, ainakaan nykyisellään. Eli olisi toki, jos TAHTOISIN, mutta luulenpa, etten taida jaksaa tahtoa ainakaan hetkeen :D

Sen sijaan keskityn siihen, mihin mun tahto riittää: tahdon vain mahtua mun vanhoihin vaatteisiin. En tähtää täydelliseen kroppaan, en siihen kertakaikkiseen upeuteen, johon en vain jaksa nähdä vaivaa ja näin ollen kerta toisensa jälkeen tuskastun kun en jaksa taistella sen saavuttamisen puolesta. Tähtään sellaiseen kehoon, jonka kanssa pystyn liikkumaan monipuolisesti ja ennen kaikkea elämään täyttä elämää! Jos minulle osa täyttä elämää on se, että saan kesäpäivänä vapaasti herkutella jädellä, syyssateiden aikaan lukea kirjaa ja herkutella irttareilla, talvipakkasilla hörppiä ihan sitä alkuperäistä sokeroitua glögiä lämpimikseni ja taas keväällä herätä odottelemaan terassikauden aukeamista, niin kuka voi sanoa, että se on väärin?

Totta kai ymmärrän, että muutoksia on tehtävä, ihan jo terveyden puolesta. Muistaakseni vyötärönympärykseni on jo nyt yli sen naisille asetetun terveysrajan, kai se oli 80 cm? Eli pakolla on asioita tehtävä, vaikkei haluaisikaan. Mun täytyy rajoittaa herkkujen syömistä, mun täytyy liikkua enemmän. Se on selvää. Mutta selvää on myös sekin, että jos tavoittelee suoraan tähtiin, niin sitä voi helposti väsyä matkalla kun tuntuu ettei koskaan tule tavoittamaan sitä mitä tavoittelee, ja näin ollen heittää koko homman roskiin. Jospa tässä nyt ihan ensimmäisenä keskittyisin ihan siihen muutamaan kiloon, ja ehkä vasta sen rajapyykin saavutettuani pohtisin uudelleen haluanko jatkaa hommaa jonnekin pidemmälle vai keskittyä johonkin ihan muuhun :)

Mä niin toivon, että tämä fiilis ja ajattelutapa on ja pysyy. Aika näyttää :) Superia päivää myös kaikille teille ja niin kliseistä kuin se onkin, RAKASTAKAA ITSEÄNNE! :) Mä taas vähän unohdin sen, vaikka luulin kyllä muistavani, ja nyt on pönttö ollut vähän sekasin :)

Me, myself & Yves

Nyt mennään sitten vähän asian vierestä! On vain pakko saada edes jotain kirjottaa, ja kun noita liikuntoja nyt ei ole ollut, niin.. sitten tulee muuta asiaa :D Pitänee pian vaihtaa tuo blogin kuvaus joksikin muuksi ;)

Menin nimittäin tekemään elämäni ensimmäisen Yves Rocher -tilaukseni tässä lähiaikoina..! Olen jotenkin mieltänyt Yver Rocherin sellaisten vanhempien leidien merkiksi ja tuotteiksi, mutta kyseinen mestahan on tosi nuorekkaan oloinen nykyään! Innostuin luotettavan kosmetiikkablogin Karkkipäivän suosituksista, ja tilasin vihdoin itselleni hiusöljyä ratkomaan hiusongelmiani. Samalla tilasin myös shampoon, hoitoaineen, kuivaöljyn ja kasan näytepaketteja (rrrrakastan näytepaketteja!), ja tulihan sieltä muutama tilaajalahjakin. Tämä kaikki tuli kustantamaan vaivaiset 18 €! Ihan järjetöntä. Osittain siitä kiittäminen on toki Karkkipäivää, sillä sieltä sain koodin, jolla sain ostokseni 30 % edullisemmin. Tämän lisäksi kun ostokset täyttivät tietyn euromäärän, niin postikulut jäivät pois. Mutta ilman näitäkin nuo Yvesin tuotteet näyttävät varsin hyvän hintaisilta. Haluaisin jo laittaa seuraavan tilauksen menemään, mutta yritän kuitenkin hillitä itseni, koska varsinaisesti mitään ei juuri nyt puutu :D

Pari sanaa voisin sanoa noista tuotteista, vaikken millään tapaa ole ammattimainen kosmetiikan arvostelija:

 - Hiusöljy: Aivan kerrassaan huumaava tuoksu! Sellainen ihanan pähkinäinen. En ole ennen hiusöljyä käyttänyt, joten en voi verrata muihin tuotteisiin. Näin ollen en sen enempää ala yrittää arvostella tuotetta muutenkaan. Tuntuu toimivan ainakin omaan päähäni :) Laitan sitä hiuksiin (lähinnä aivan latvoihin) hengailemaan ennen pesua.

 - Shampoo: Tässäkin on tuollainen samanoloinen, kerrassaan herkullinen tuoksu, kuin mitä tuossa öljyssä on! Tuotetta myös tarvii käyttää aivan järkyttävän vähän. Olen ennenkin kuullut, kuinka ihmiset käyttävät shampoita määrällisesti aivan liikaa ja olenkin hiuksia pestessäni aina ihmetellyt, että miten niin joku pienen pähkinän kokoinen nokare pitäisi riittää. Mutta tämän kanssa todellakin riittää hyvinkin pieni määrä, varmaan kolmasosa siitä mitä normaalisti olen käyttänyt! Vaahtoaa kuin unelma ja pesee puhtaaksi :) Ja joko sanoin, että tuoksuu taivaalliselle? ;)

 - Hoitoaine: Olisin toki halunnut tilata tuota samaa settiä olevaa hoitoainettakin, mutta koska se oli loppu niin valitsin next best thingin eli värjätyille hiuksille sopivaa hoitoainetta. Loppupeleissä tämä oli varmasti vain viisas teko, hiukseni kun ovat värjätyt - olleet varmaan siitä asti kun täytin 13 v. Tuoksu on silti nyt vähemmän huumaava. Toisaalta siitä tulee kyllä etäisesti mieleen jokin luonnonkukka ja lapsuuden saunomiset mökillä ulkosaunassa. Ei siis toisaalta ollenkaan paha juttu :) Ajaa kuitenkin asiansa - selvittää, hoitaa ja silottaa, sehän se on tärkeintä.

 - Kuivaöljy: Tarkoitukseni oli ostaa Karkkipäivän suosittelemaa Monoï de Tahitin kuivaöljyä, mutta koska en löytänyt sitä Yvesin valikoimasta (löysin toki jälkikäteen), luulin tämän olevan sitä samaa, mutta jotenkin uudistuneessa purkissa. Ilmeisesti ei sitten kuitenkaan ole.. :D Ideana oli siis ostaa kuivaöljyä, jota voi käyttää myös hiusten latvoihin, jopa hiuksiin jätettävänä tuotteena. Tätä ei kuitenkaan taida voida käyttää siihen tarkoitukseen, tai sitten olen vain äärimmäisen surkea annostelemaan oikean määrän ja saan aina laitettua sitä liikaa, jolloin hiuksista tulee öljytyn näköiset. Iholle tämä on kuitenkin mitä parasta, ei jätä tahmaista oloa ja kuivuu hetkessä. Tätä tulen ehdottomasti levittelemään sääriini pitkin kesää, jotta ne näyttäisivät sileiltä ja kiiltäviltä säihkysääriltä :) Itse asiassa haaveilen kyllä siihen tarkoitukseen tästä hohteisesta kuivaöljystä (joka muuten sopii hiuksillekin..), mutta niitä haaveitahan minulla riittää :D

 - Näytepakkaukset: Hihii, 15 näytekappaletta kosteusvoiteista, tuoksuista ja meikkivoiteista ja vain 1,5 €! Hykertelen hullunkiilto silmissäni ;) En ole tosin vielä kokeillut näistä yhtäkään, koska en halua että ne loppuvat.. hah.

 - Tilaajalahja: Sain tilaajalahjana 3 pikkupurkkia. Yksi on jotakin kimalletta sisältävä suihkusaippua, jonka käyttöä hieman epäröin.. pitänee kokeilla vappuna, kun silloin voi luvallisesti näyttää vähän kyseenalaiselta :D Lisäksi sain jonkin selluliittivoiteen (voi kiitos kohteliaisuudesta) ja jonkin anti age -kosteusvoiteen (tehän vallan hukutatte minut kohteliaisuuksiin). Näitäkään en ole vielä kokeillut. Kosteusvoide menee varmasti salikassiin kätevän pienen kokonsa vuoksi, selluliittivoiteeseen nyt en vain voi uskoa, mutta harkitsen kovasti sen kokeilua jossain vaiheessa.

Paketista innostuneena pidin tässä eräänä iltana itselleni oikein kunnon tyttöjen illan: hiuksiin öljyhoitoa ennen saunaa ja hiustenpesua uusilla tuotteilla, jalkapohjien perusteellinen hionta & kosteutus, ja lopuksi vielä kynsiin kivaa kynsilakkaa - myös varpaankynsiin. Tällaiset itsensä hemmotteluillat on kyllä välillä niin kovin tervetulleita :)

Ihastuttavaa sunnuntaita itse kullekin! :)

PS. Kuvat ovat viimeistä kollaasia lukuunottamatta Yves Rocherin sivuilta.